Elämä kuljettaa ja koettelee

Kukaan ei saa kantaakseen enempää kuin jaksaa kantaa. Vai niin...

Minä tyttö se olen vahva kun kallio, elämä anna tulla vaan - kaiken kestän vaikkka hampaat irvessä.

Loppuvuosi on ollut kiitettävän rankka. Luulin että Punkin kuolema oli suurin murheista. Ei se ollut. Elämä antoi minulle vielä enemmän... Fannyn koira Muru teki pennut ja luonnollisesti kotiin jäisi tyttö kasvamaan. tykkäsin harmaasta , Fanny ei. Kotiin jäisi siis blondi...

Pennut olivat neljä viikkoisia kun tunsin ettei blondilla ollut kaikki hyvin, sen tunsi käteen ettei sydän ollut ihan kunnossa. Sitten se rupesi parkumaan.

Blondi päästettiin kärsimyksistään ja unelmamme kuoli. Avauksessa selvisi ettei sydämessä ollut kehittynyttä toista kammiota ja sydän oli laajentunut ja kauttaaltaan pehmentynyt.

Tyttömme haudattiin punkin viereen, sytytimme tulet. Surimme.

Kenellekkään ei anneta enempää kuin kestää. Siksi sain enemmän. Saksanpaimenkoira kasvattini B-pentueesta oli maksamatta ja facea seuratessani tajusin ettei koirasta ollut laitettu aikoihin kuvia, kuulin myös muilta kasvatinomistajiltani että perheessä olisi ollut ongelmia koiran kanssa. Rupesin kyselemään koiran perään ja omistaja ilmoitti ettei aio maksaa koiraa ja ei kerro missä kasvattini on. Hän myös tiesi kertoa ettei tästä toiminnasta seuraa hänelle kun siiviilikanne...Olin suhteellisen hölmistynyt. Laitoin someen ilmoituksia jossa etsin koiraa. Koira löytyi n. kymmenessä tunnissa. Koiran uusi omistaja oli aivan ihana ihminen, kovin järkyttynyt luonnollisesti. Tykästyin häneen senverran että olisi ollut vallan sopivaa että koira olisi jäänyt hänelle. Yön yli nukuttuaan hän päätyi kuitenkin tuomaan koiran minulle. Poliisi ilmoitti minulle myös että koira on palautettava koska siihen päti "varastetun tavaran joku hässäkkä laki " .  Aivan mieletön kiitos tälle ihmiselle joka otti heti yhteyttä kun tajusi mitä oli tapahtunut. Olen ikuisesti kiitollinen .

Luonnollisesti tämän asian tiimoilta eräs vatipää otti yhteyttä ihmiseen joka päätti myydä omaisuuttani eteenpäin. Minulle on laitettu useita tekstiviestejä missä tämä itseään SPK-kasvattajaksi tituleeraava ihminen antaa ymmärtää että olen kaikkia kusettava kusipää jonka pennut vieroitetaan viisiviikkoisena ja niitä myydään ties kenen nimissä ja ties kenen nurkissa.  Kasvattieni omistajia on lähestytty somessa ja kerätty "aineistoa " näistä kuvittellisista rikoksista. Kasvattiniomistajat ovat olleet lähinnä närkästyneitä ja aineistoa on kertynyt...

Tulevana vuonna astutan jälleen sen koiran joka aiheuttaa niin paljon kateutta, katkeruutta jamitänäitänyton.. Rakkaan Kustin äiti 💓

Ja elämä jatkoi antamistaan...

Tein pitkän harkinnan jälkeen rakkauden teon. Oikea käsi oli juuri mennyt, kivut hirveät, Kustin sisko juuri tullut kotiin joka tarvitsi aika paljon kapasiteettiani. Kaverini , aloitteleva SPK kasvattaja heitti ilmoille ehdotuksen. Jos hän ottaisi Mollin reeniin ja käyttäisi näyttelyssä etc. Sydän sanoi ei , järki sanoi ; Totta vitussa. Kuuntelin järkeä. Ja niin lähti Molli ,yksi elämäni koirista, kohti maailman valloitusta.

Kuinka siinä kävikin niin...

Mollia ei enään ole.

                                                     R.I.P  10.01.2016- 22.12.2017

Liian suuri tähän elämään...

Joitain pentueita tehdään niin huolella ja hartaudella ettei moni sitä voi ymmärtää. Ne ovat jostain syystä ihan pikkasen tärkeämpiä. Tämä pentue oli yksi niistä...

 27.9 2014 syntyi 2+1 soopelia pentua . Yksi pojista oli iso ja potra , kaksi muuta paljon pienempiä. Toinen pojista kuoli heti, toinen, se potra,sinnitteli kaksi päivää.

 Henkiin jäi hän , yksi elämäni koirista. Egoa ja asennetta niin paljon ettei monessa koirassa sitä nää. Ehdottomasti yhden ihmisen koira joka ei minuakaan kumarrellut.

 Olen hukassa ilman tuota pientä perskärpästäni, komentelijaani ja mielensäpahoittajaa. Hän oli persoona ja niin suunnattoman suuri sielu.

 Hän ymmärsi puhetta joskus liian hyvin ja osasi jopa osoittaa mieltään ,"Suurilla Kirjaimilla",  häntä loukanneille ihmisille. Oman osansa saivat  äitini , mieheni ja tyttäreni sekä alkuu Heldalan kasvattaja. Minulle hän leppyi nopeaan , muut saivat osakseen ylenkatsetta pitkiäkin aikoja rikoksen luonteesta riippuen...

 Hän ei kuitenkaan kasvanut ihan niinkuin olisi pitänyt. Hän oli rotuisekseen kääpiö. Painoa aikuisena 1,6 kg. En osannut olla huolissani vaikka Heldalan kasvattaja epäili että kyseessä voisi olla kääpiösyndrooma. Pentu oli vilkas ja täynnä elämää.

Vuosi sitten tuli ensimmäinen episodi kun hän oli jo kaksi vuotias. Jätin hänet pitkästä aikaa kotiin kun lähdin reissuun. Hänellä oli tärkeä toimi kun hän oli Heldalan L-kleinien lastenvahtina pihalla. Tosissaan ja huolella hän virkansa hoiti ja oli normaali iloinen itsensä. Kun lapset ja vahti tulivat sisälle hän meni tajuttomaksi. Sain ensimmäiset viitteet siitä että sydämessä saattaisi olla jotain toimintahäiriötä. Eläinlääkäri lopulta epäili että koira oli mennyt hapoille pitkän työrupeaman johdsta ja saimme ohjeeksi vaatettaa neitiä pitkille lenkeille kylmille keleille. Meillä on sadetakki hupulla (keltainen ) ja neljä haalaria. Hän vihasi niistä jokaista. Jos katseet voisivat tappaa olisivat viattomat vastaantulijatkin vainaita lisäkseni... Taivuin murhaavien katseiden ja mökötyksien alla ja luovuimme niistä. Ei mennyt kovilla pakkasillakaan hapoille ja asia jotenkin siirtyi taka-alalle. 

Tänä vuonna juuri kun muuttorumbamme alkoi, hän oli kipeänä. Tullessani töistä (normaalisti kulki mukanani) hän ei tullut ovelle vastaan ja äitini epäili hänen olevan sairas. Hän pötkötteli sohvan selkänojalla kovin pahoinvoivan oloisena. Muutaman tunnin päästä hän oli oma normaali itsensä. Muistan silloin olleeni poissatolaltani - alitajuntani lienee epäillyt asian olevan vakavampaa mallia...

Normaaliarjessa koirassa ei ollut mitään vikaa. Se lenkkeili parin tunnin lenkit mennentullen ja palatessa. Se oli väsymätön vahti. Aina oli valmiina paitsi kun kello tuli yhdeksän, silloin se halusi nukkumaan. Silloin oli päästävä omaan sänkyyn nukkumaan mun sängyn viereen lattialle siihen mun tyynyn kohdalle. Hän kävi vaatimassa tämän jalkaani voimallisesti tökkäämällä. Täällä Erälahdessa hän tyytyi myös siihen että nukuimme sohvalla...

9.10 2017 Oli meidän viimeinen päivä yhdessä tässä elämässä.

Se oli hyvä ja kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ensimmäistä kertaa kuukausiin.  Aamulla haettiin kaupasta valkoisia ruusuja ja itselle tummaa hiusväriä - ei tiedetty miksi. Hiuksia en ollut värjännyt neljään kuukauteen ja valkosia ruusuja ei olla ostettu koskaan...

Illalla Punkki taputti minua olkapäähän hoputtaekseen - kääntyessäni hän makasi lattialla ja syliin päästyään veti viimeisen henkäyksen.

Kävelin viimeisen matkan hänen kanssaan koiralauman ympäröimänä seuraavana päivänä. Laitoimme hänet valkoiselle ruusupedille. Itkin. Sytytimme tulet.

R.I.P. 

Ikimuiston Bien Bunkki "Punkki" 27.09.2014-09.10.2017

Koiramäärämme on lisääntynyt. Toinen on lapinkoira ja toinen Belgi. Molemmille pitäis etsiä uusi OMA koti. Molemmat otukset on olleet huonoja syömään. Kumpikaan ei ole syönyt kuivamuonaa- siis tietenkään(toinen tosin välillä,oikeesti molemmat).Koirien ulkoinen habitus kertoo toista. Eikö ihmiset tajua että mä olen elänyt koko ikäni koirien kanssa ja NÄÄN siitä koirasta missä mennään ?? Molemmilla on pikkasen stressinpoikasta joka ilmenee niissä eri tavoin. Yhteistä näissä kavereissa on vain se , että ne syövät kun viimeistä päivää. Ruokaa menee tullessa ja mennessä. Meillä ei tarjota kuivamuonaa koska se ei ole eläimelle sopivaa ravintoa. PISTE. Mielipiteeni,vankka sellainen, joka vain vahvistuu mitä enemmän tutkailen kuivamuonien tuomia ongelmia. Se tyyppi ,joka on ollut meillä reilun kuukauden, on oikein kivasti pyöristynyt ja rupeaa näyttämään jo koiralta. Nälkäinen se on vieläkin joten saa syödä , paljon. Tää stressaantuneempi kaveri syö kolmesti päivässä ja on kohta paksumpi. Eikä mee kauaa...

 Molemmat tuli meille kun kotioloissa rupes olemaan liikaa häiriötekijöitä. Silloin usein koirakin on jo itsessään häiriötekijä vaikka se on ihmisten sotkuihin täysin syytön. Olen kiitollinen ettei nää kaverit kadonneet "maailman turuille" vaan saatiin tyypit pelastettua.

 Haastavaa tulee olemaan uusien kotien löytyminen. Olisi ne varaa pitää ittekkin muttei milläänlailla järkevää. Kumpikin on elänyt viimesen vuotensa ainoona koirana ja jotenkin ne olisi kiva sellaisiin oloihin taas saattaa. Koirakokemustakin pitäisi olla kun niillä on omat hapatuksensa ja toinen näistä on kokenut vähän kovempaa elämää... Katotaan ajan kanssa miten edetään. Muutto näyttää mielenkiintosemmalta kun porukkaa on enempi. Ilon kautta 😜


 Dora on tullut torppaamme viimeistä kertaa synnyttämään. Luojankiitos. Se vaatii jakamatonta huomiota, komentaa kun ei saa, kuolee nälkään , mikään ei ole hyvin tuolla rouvalla 😁 Pitkästäaikaa synnytys oli todella pitkä ja vaikea, hyvä että synnytti täällä. Kolme pentua syntyi ilman ongelmia ja sitten loppui poltot. Vähän siinä tehtiin töitä,meni piikki jos toinenkin, että saatiin kaverit pihalle. Sitkeä tulehdus rouvalla joka on varjostanut pentuonnea. Dorahan ei ole minun koira ja sen pennut on vaan rekisteröity kennelnimelleni, niin tästä pentueesta pitäisi kai jotain jatkoakin suunnitella jos mielii linjaansa jatkaa... Yhteinen taipaleemme Doran kanssa on lähenemässä loppuaan. Rouva lähtee viikon päästä omaan kotiinsa huomiota saamaan.

  Muutto lähenee- ei stressistä tietoakaan . Kämppä on piukeenaan muuttolaatikkoa, on ollut kiva pakata kun tietää et laatikoille on jo osote. Ei sitä huhtikuun lopussa tiennyt että tää olisi meidän elämää nyt. Hirvittävän järkevää oli ilmottaa koiria erikoisnäyttelyyn kun jo ilmottaessaan ties että meillä on muutto päällänsä just sillon 😅 Se sydäri saattaa olla niillämain aika lähellä...

Home Sweet Home

Joskus elämässä tapahtuu kummia... Mikä on ahdistanut allekirjoittanutta pitkään ? Mikä on pohdituttanut ? Ensin puhuin syvästä ahdistuksestani ystäväni kanssa puhelimessa. Puin sille viitan jotta sen paremmin tunnistaisin...Puhelun jälkeen oli aika aiheuttaa miehelle suurta ahdistusta ja kertoa lopputulema ääneen. Muutto olisi ainoa ratkaisu.

 Tapahtui ensimmäinen ihme. Mies oli samaa mieltä ja päätimme ruveta etsimään omaa kotia missä olisi tilaa meille , kaikille. Tämä kun oli ääneen lausuttu, tuli viesti ystävältäni jolle olin juuri epätoivoni ja toiveeni puhelimessa vuodattanut. Facebuukissa ilmoitus talosta. Sen suurempia odotuksia tähänkään lataamatta luin ilmoituksen. Luin uudestaan ja katsoin luultavasti epäuskoisena miestäni. Meidän talo etsi siellä kuulkaa ihan pokkana asukkaita. Valitettavasti sitä oli jo kerinnyt muutkin kysymään.

 Toinen ihme. Laitoin viestiä ilmoituksen laatijalle ja paluupostissa sain numeron talon omistajalle.Kaikki kävi jotenkin niin nopeasti ettei tunnu edes todelta. Puolituntia suuren ahdistuksen julkitulon jälkeen olimme sopineet treffit talon kanssa.

 Kolmas ihme. Pääsisimme ensimmäisenä katsomaan taloa.

 Sen jälkeen elämä on ollut perin kummallista. Me muutetaan. Paljoa en pyytänyt. Pitkä pihatie, ei naapureita,navetta, pelto, metsää. Ja järvi lähellä.

Elämä kuljettaa

Isoja päätöksiä. Stressiä. Pelkoa.Toiveita. Hento ote...

Päätös on tehty. Iso muutto on tuloillaan. Aallot vyöryvät ja on heittäydyttävä tyrskyjen vietäväksi. Katse tulevaisuuteen. Ei paluuta.

Omia tuntemuksiaan kun kuuntelee on aika ihmeissään. On jotenkin ulkopuolinen olo ja tuntuu että seuraa elämäänsä ulkopuolelta. Sisällä täysi sekasorto ja syvä tyyneys. Lopputuloksena pitäisi olla tyytyväinen rauha mutta matka ennen sitä ei houkuttele. Koirien tarhojen ja koppien siirto tuntuu lähes ylivoimaiselta. Omien tavaroiden pakkaaminen on alkanut ja tyytyväisenä kamaa lentää roskiin. Koirien tavarat on pakattu. Nyt puuttuu vuokrasopimus. Vaatimuksena: Ei naapureita, pitkä pihatie , iso navetta, pelto , metsä , järvi kävelymatkan päässä... Kohtuulliset vaatimukset sanoisin mutta kiven alle on tuollaiset paikat haudattu. Muutamme kesän aikana ja piste.

Kävin viikonloppuna seuraamassa Imatralla viettitestaus / leikityspäivää ( SPL). Päivän positiivisin asia oli se että maalimiehet oli todella hyviä ja käsitteli koiria todella asiantuntevasti. Oli mukavaa saada toisenlaista näkemystä itselleen. Kokemus huonoista maalimiehistä on syöpynyt ikuisesti mieleeni ja IPO näyttäytyy senvuoksi itselleni luontaantyöntävänä ja idioottien hommalta.

 Kokemus oli selkeästi osalle koiranomistajista silmiä avaava. Osattiin imeä hyviä vinkkejä esim. sinne toko tai agi-kentälle. Paljon on koiranomistajia jotka ei selkeesti halunneet ottaa vastaan neuvoja tai kritiikkiä. Leikkiminen on yllättävän monelle vieras käsite. Jännä oli huomata ettei ihmiset oikein hiffaanneet semmosia päivänselviä asioita kuten kehuminen oikeessa kohassa tai eivät antaneet koiran voittaa. Sanoisin että saan kasvattienomistajille ruveta jankuttamaan tuota leikkimisen tärkeyttä. Näin ja kuulin siellä kentänlaidalla istuessani kuinka opastan aina Fannya tässä koiranleikittämisasiassa kotona. Jos Fannylta kysyy mitä äiti aina toitottaa kun hää leikkii koiran kanssa, vastaukseksi saa : Anna sen voittaa ja kehu sitä 😅 Kiva tapahtuma kaikenkaikkiaan , tykkäsin.

Kusti on vieläkin kotona. Sakemanniryhmää jos facessa seuraa ni se jäi kotiin koska se on arka ja sillä on huono suku ja ei siit vain yksinkertasesti ole mihinkään. Minä olen myös mistään mitään ymmärtämätön idiootti jolla nyt ei koiria pitäisi olla ollenkaan. Kustia jopa verrattiin todella heikkohermoiseen Belgianpaimenkoiraan jota ei voi edes kotipihastaan ihmistenilmoille viedä kun sillä viheltää niin pahoin ( olen nähnyt sen koiran luonnetestivideon ) . Mä en ole edes koskaan omistanut niin huonohermoista elukkaa mutta valitettavasti Belgeissä sellaisia nähnyt... Mutta jokatapauksessa Kusti on siis äärettömän huono koira 😜 Multa jos kysyy ni aika lähellä mun "Elämän koiraa" . Enempi hyvää ku huonoo...