torstai 2. elokuuta 2018

Se on kesä ny

Heinäkuu. Kuuma, ihan järjettömän kuuma. Kuukausi on mennyt jotakuinkin koiria viilentäen. Kahluualtaat on olleet käytössä jokapäivä. Tarjoihin hommattiin isommat juomaämpärit ja lenkkeilty ei olla nimeksikään.

 Viimesenä heinäkuisena viikonloppuna kutsuin parinpäivän varotusajalla muutamia kasvatinomistajia seurustelemaan. Totaalinotkuilun ja siekailemattoman elämästä nauttimisen lisäksi ajoimme koirien kanssa myös jälkeä.






Ihan parhautta oli saada viettää mukava viikonloppu kerrassaan mainioiden ihmisten kanssa. Lauma otti taas hyvin vierailevat tähdet vastaan ja vältyttiin kaikenlaiselta turhalta säädöltä.







Ihana oli myös nähdä "Meiän Matti" joka siis lähti loppuvuodesta sijoituskotiin Danin luo. Takajaloissa näkyi vielä merkkejä luukalvontulehduksesta mutta yleiskunto oli jo hyvä ja jos liikettä ei takajaloissa nähnyt ei voisi arvata että Maxi oli lähes halvaantunut silloin pentuna.


 Maxilla oli kiva viikonloppu kun sai porskutella menemään niinkuin tykkäsi 💓









Mä niin rakastan elämääni näiden ihanien nelijalkaisten ympäröimänä. Kasvatinomistajissa on niin monta ihanaa ihmistä ja perhettä. Kaikille en soittele muttei se missään nimessä tarkoita sitä ettei teidän elämänne kiinnostaisi. Soittaa saa , viestit lämmittävät ja olen kiinnostunut kuulumisista aina. Tää intohimoni "kennelmammana" on kuitenkin kestänyt jo 26 vuotta joten tälläiselle erakolle se on melkoinen saavutus että edes vastaan puhelimeen tai viesteihin 😄 Toki tämä sairauteni aiheuttaa paljon uupumusta suurten kipujen vuoksi mutta silti tää kennelmammana toimiminen on suurimpia voimavaroja elämässäni. Olette tärkeitä ja olen onnellinen kun kasvattini saa elää hyvän elämän ennenkaikkea rakastettuna perheenjäsenenä jota ei heti laiteta kiertoon kun harrastukset muuttuu liian tuloskeskeiseksi ja menestys tai sen puute ei kaksijalkaista tahoa miellytä.





Ai niin, on minulla taas semmoinen Unelma, sen nimi on Martta. Se on Kustin pikkusisko. En ensin antanut itselleni lupaa rakastua, sitäpaitsi se oli TYTTÖ. On se melko älykäs 😏