perjantai 25. maaliskuuta 2016

Takki tyhjä

Käytiin luustokuvissa keskiviikkona. Sputnikki Tietenkin, Suoraan Marssist ja Suuri Avaruusmatka. Vaivuin syvämietteiseen murheeseen... Yhdellä selkä aivan rikki, lonkat oli ihan siistit mutta aavistuksen matalat joten saattaa jopa Ceenä tulla takasin. Belgianpaimenkoirat on kuuluneet elämääni aina vuodesta-88 ja kasvatusta vuodesta-92. Olen panostanut paimennusominaisuuksiin ja avoimeen luonteeseen ja onnistunutkin tässä ihan mukavasti.
 Nyt on silleen takki tyhjänä ja on kovin murheellinen olo. Mulla on ollut etuoikeus omistaa oikein upealuonteisia belgejä muutama. Kovat on vaatimukset jos ja kun joskus pentua hankkii. Ymmi pitäis kuvata pian mutta ei ole odotuksia hyvistä tuloksista ollenkaan...

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Pentu rumbaa

Aivan hirvittävän kiireinen ja ihana pentuhärdelli on pyörittänyt meidän taloutta tammikuusta lähtien, Tammikuun 10 päivä Ikimuiston ENSIMMÄISET Saksanpaimenkoiran pennut syntyivät <3 Synnytys oli pitkä ja raskas ,lopulta pentulaatikkoon jäi tuhisemaan seitsämän pentua


Olen haltioissani , että tämä vihdoin onnistui . Päässäni ajatus on itänyt aina vuodesta 1992. Nyt kun ollaan oltu Leväsessä melkein kaksi vuotta niin alkaa kuviot selkiytymään... Heldalan kasvattaja Anja Helvasto antoi mulle mahdollisuuden lainata Heikeä ja lakki kourassa kysymään Gutekia jalostukseen. On meinaan paras luonteeltaan minkä oon nähny. Pentuna jo nähdessäni kiinnitin huomiota sen poikkeukseliseen kykyyn kokea tätä elämää. Halusin sen omakseni mutten saanut :) Sain onneksi Heikelle sulhoksi. Ajatuksena pentueen teettäminen vieraalla nartulla ei ole lähtökohtasesti ideaali tilanne mutta lähtökohtasesti Heike ei olekaan enää pelkästään Inkan emä vaan kaikki Anjan koirat on myös omiani kun niiden kanssa tallaan näitä elämän kummallisia polkuja.





                                                      Gustaw Progresja  "Gutek"

 Onni jatkui kun Dora synnytti 16 päivä omat pentunsa. Kauhun hetket koettiin heti siinä synnytyksen lopussa kun pentuhuoneesta paloi sulake ja on ainoita tiloja kämpässä missä ei ole lisäksi tulisijoja. Luonnollisesti pakkasta rapiat 30. Mies ja tytär oli ihan huippuja ja mammakoira ja seittämän kääpiötä muuttivat toiseen tilaan silleen aika haipakkaa kun en todellakaan uskaltanut luottaa enää niihin sulakkeisiin. Dora otti muuton tyynesti ja oli totuttuun tapaan loistavaa mammaa <3


Sen jälkeen kun pentujen lisäruokinta alkoi on meillä ollut sutinaa aamustailtaan ja rehellisyyden nimissä joskus yölläkin :D Eletään ihania ja jänniä aikoja kun pennut oppivat uusia asioita ja luonteiden erot alkaa näkymään. Molemmat pentueet on yllättävän tasaisia luonteiltaan ja poikkeuksellisesti on ollut vaikeeta valita porukasta omiansa. Tosi avoimia ja toimintakykyisiä ja lapinkoirissa on selkeesti sellaisia harrastuskoiria joista olis tavotteelliseen harrastamiseen. Toisaalta on mulla kyllä ennenkin syntynyt sellasia ja ihan tässä samassa laskevassa polvessa. Tämä on se linja kasvatustyössäni joka on pisimpään jatkunut. Ja nimenomaan Doran edellisestä pentueesta kotiin jätettiin Noita joka on osoittautunut olevansa nyt mulle se "The lapinkoira" joka vihdoin on täyttänyt Gairin jättämän tyhjiön <3

                                           Siellä me hiihdetään erkkarissa :D Noita ja minä <3

Hirvittävintä tässä on se että pitäis useampi jättää kotiin kun nyt on niitä "elämän koiria" . Mielenkiintoista, kirjottaessani huomaan että useampi on jäämässä kotiin...Todella mielenkiintoista :D

 Ensimmäiset pentutreffit oli viikolla sakemannien kanssa Lappeenrannan torilla. On niillä ihanat kodit ja aivan mahtavat luonteet. Jatkamme tapaamisiamme tihenevissä määrin :)


                                           Meidän ihanat otukset rehveillä <3

Leirisuunnitelma on itämässä ja tarkotus olisi pitkästäaikaa leireillä , edellisestä on aikaa hirvittävän kauan...

Toivotaan että vuodesta tulisi hyvä ja koirat pysyisi terveenä.