lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen päivä

VUODEN VIIMEINEN PÄIVÄ

Allekirjoittaneella on ollut täydellinen kirjoituskatkos. Ei niin kerrassaan mitään sanottavaa. Veto veks , ei ole jaksanut edes kynää käteensä ottaa koska jokaisesta päivästä selviytyminen on imenyt kaikki mehut.
 Heinäkuussa oma kunto yhtäkkiä romahti ja menin jopa niin huonoon kuntoon että tilasin lääkärin. Pääsin vastaanotolle syyskuun alussa jossa sain osakseni silkkaa vittuilua mutta kokeisiin tuo onneksi tajusi lähettää. Marraskuun lopussa makasinkin sitten sydänosastolla. Sydän ilmottaa jatkuvasti että olen saamassa sydänkohtauksen. No en ole saanut joten...

Meillä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. On punnittu Belgianpaimenkoirien jalostusta. Istuttu hartaasti tutkailemassa selkälausuntoja ja lonkkia. Uskallettu tehdä kauaskantoisia suunnitelmia. Päätetty ettei selkäkuvaamattomia käytetä ja piste. Tehty yhdistelmä,joka on rakas ja toivottu ja joka luustokuvataan aineistoksi tulevaisuutta varten.

Saksanpaimenkoiria on laitettu maailmalle kolmas pentue joka on herättänyt "kentällä" paljon juoruilua ja paskanjauhantaa. Ihmiset ovat varsin kummallisia eivätkä valitettavasti osaa oikein yllättää. Kateus ja katkeruus on paha olotila. Kaikille tätäkin kautta tiedoksi etten ole varastanut pentueen emää eikä minulla ole kurinpito hässäköintiä kenenkään kanssa koska olen enkeli 😇
Pennut on ihan mielettömän upeita luonteeltaan ja niillä on ihanat kodit. Kusti on vielä kotona etsimässä sitä omaa kotiaan. On meinaa senverran koiraa tässä paketissa ettei ihan kelletahansa voi luovuttaa😈



 Ollaan ryhdytty myös rivitalokasvattajaksi. Ei ihan ideaalitilanne muttei jääne pysyväksi olotilaksi.Soutaminen ja huopaaminen ihmisten kanssa on vienyt senverran mehuja että ratkasu jatkosta on tehtävä suhteellisen äkkiä. On olliut  antoisaa seurata toisen kasvattajan aivotuksia lähietäisyydeltä jälleen,edellisesta aitiopaikasta onkin vieräähtänyt parisenkymmentävuotta... Kaikkinainen stressaaminen olisi multa nyt kielletty ja pitäisi levätä mutta ei mun läheiset ihmiset sitä ainakaan osaltaan helpota. Täytyypä tuumailla tilannetta silleen tosissaan vaikkei just nyt tälläiseen olis oikein paukkuja.Vuosi ei siis tulevaisuuden suhteen ole mitenkään kirkossa kuulutettu. Jos muutetaan ni kerrotaan kyllä...

Onneksi mulla on intohimona ja henkireikänä koirat. Ilman niitä tää vuosi olis monessa kohtaa ollut aika kamala. Koirien kanssa ollaan tutustuttu ihaniin ihmisiin ja ainoastaan koirien vuoksi mä edes tapaan ihmisiä. Uusi asunto on aivan ihana vaikka saattaa olla hyvin lyhytaikainen. Tässä vuodessa on ollut paljon hyvää ja kaunista ja olen ollut onnellinen. Tosin nyt mä tiedän ettei mun sydän pumppaa kunnolla verta ni luultavasti aivot on ollu vaan pikkasen tukkeessa ja sumussa,kesto euforiassa, joten paskat siitä onnentunteesta 😁

                                              HYVÄÄ UUTTA VUOTTA YSTÄVÄT