sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Elämä kuljettaa

Isoja päätöksiä. Stressiä. Pelkoa.Toiveita. Hento ote...

Päätös on tehty. Iso muutto on tuloillaan. Aallot vyöryvät ja on heittäydyttävä tyrskyjen vietäväksi. Katse tulevaisuuteen. Ei paluuta.

Omia tuntemuksiaan kun kuuntelee on aika ihmeissään. On jotenkin ulkopuolinen olo ja tuntuu että seuraa elämäänsä ulkopuolelta. Sisällä täysi sekasorto ja syvä tyyneys. Lopputuloksena pitäisi olla tyytyväinen rauha mutta matka ennen sitä ei houkuttele. Koirien tarhojen ja koppien siirto tuntuu lähes ylivoimaiselta. Omien tavaroiden pakkaaminen on alkanut ja tyytyväisenä kamaa lentää roskiin. Koirien tavarat on pakattu. Nyt puuttuu vuokrasopimus. Vaatimuksena: Ei naapureita, pitkä pihatie , iso navetta, pelto , metsä , järvi kävelymatkan päässä... Kohtuulliset vaatimukset sanoisin mutta kiven alle on tuollaiset paikat haudattu. Muutamme kesän aikana ja piste.

Kävin viikonloppuna seuraamassa Imatralla viettitestaus / leikityspäivää ( SPL). Päivän positiivisin asia oli se että maalimiehet oli todella hyviä ja käsitteli koiria todella asiantuntevasti. Oli mukavaa saada toisenlaista näkemystä itselleen. Kokemus huonoista maalimiehistä on syöpynyt ikuisesti mieleeni ja IPO näyttäytyy senvuoksi itselleni luontaantyöntävänä ja idioottien hommalta.

 Kokemus oli selkeästi osalle koiranomistajista silmiä avaava. Osattiin imeä hyviä vinkkejä esim. sinne toko tai agi-kentälle. Paljon on koiranomistajia jotka ei selkeesti halunneet ottaa vastaan neuvoja tai kritiikkiä. Leikkiminen on yllättävän monelle vieras käsite. Jännä oli huomata ettei ihmiset oikein hiffaanneet semmosia päivänselviä asioita kuten kehuminen oikeessa kohassa tai eivät antaneet koiran voittaa. Sanoisin että saan kasvattienomistajille ruveta jankuttamaan tuota leikkimisen tärkeyttä. Näin ja kuulin siellä kentänlaidalla istuessani kuinka opastan aina Fannya tässä koiranleikittämisasiassa kotona. Jos Fannylta kysyy mitä äiti aina toitottaa kun hää leikkii koiran kanssa, vastaukseksi saa : Anna sen voittaa ja kehu sitä 😅 Kiva tapahtuma kaikenkaikkiaan , tykkäsin.

Kusti on vieläkin kotona. Sakemanniryhmää jos facessa seuraa ni se jäi kotiin koska se on arka ja sillä on huono suku ja ei siit vain yksinkertasesti ole mihinkään. Minä olen myös mistään mitään ymmärtämätön idiootti jolla nyt ei koiria pitäisi olla ollenkaan. Kustia jopa verrattiin todella heikkohermoiseen Belgianpaimenkoiraan jota ei voi edes kotipihastaan ihmistenilmoille viedä kun sillä viheltää niin pahoin ( olen nähnyt sen koiran luonnetestivideon ) . Mä en ole edes koskaan omistanut niin huonohermoista elukkaa mutta valitettavasti Belgeissä sellaisia nähnyt... Mutta jokatapauksessa Kusti on siis äärettömän huono koira 😜 Multa jos kysyy ni aika lähellä mun "Elämän koiraa" . Enempi hyvää ku huonoo...